Näyttelijäliiton jäsenlehti Ämyri 1/08

Raportti historiassaan toisesta suomalaisesta speedmeeting-tapahtumasta:

”Hu***lle hommia, - khi-hi-hi!!!”

- Edellä mainitulla tavalla rinnasti eräs maailman toiseksi vanhimman ammatin harjoittaja itsensä maailman vanhimpaan ammattiin Ilmaisuverstas ry:n järjestämässä kautta historian toisessa suomalaisessa Speedmeeting-tapahtumassa. Kyse ei siis ollut minkäänlaisesta otsien rypistelystä, kun näyttelijät, ohjaajat, ja tuotantopuolen edustajat tapasivat toisiaan tammikuun hämyssä.

Toki illan ennakko-odotuksissa, ja ilmapiirissäkin, oli taustalla työtarjousten toivo. Verta, hikeä, kyyneleitä ja propagandaakin, mutta kaiken kaikkiaan tällä kertaa Teatterimuseon tunnelmallisissa tiloissa järjestetty Speedmeeting tarjosi iloisia jälleentapaamisia kollegojen kesken, sekä oivallisen mahdollisuuden kohdata työnantaja silmästä silmään. Paikalle olikin kerääntynyt kuutisenkymmentä näyttelijää, mutta erittäin iloinen yllätys oli myös työnantajapuolen osoittama suuri kiinnostus tapahtumaa kohtaan: Heitä ei tänä vuonna tarvinnut tapahtumaan erityisemmin houkutella. Huhu kyseisenkaltaisen tapahtuman tarpeellisuudesta lienee siis kiirinyt jo roolittajillekin. Paikalle saapui kaiken kaikkiaan 16 ohjaajaa, tuottajaa, roolittajaa ja tuotantopäällikköä, sekä tietysti itseoikeutettuna Pekka Ruohoranta Yleisradiosta, jolle tilaisuudessa annettiin epävirallinen kunniajäsenen arvo.
Illan avasivat Ilmaisuverstaan vastavalittu puheenjohtaja Jaana Saarinen, sekä eräs idean äideistä, hallituksen jäsen Mari Mc´Alester, jotka virittivät osallistujat positiiviseen ja rentoon tunnelmaan. Samalla esiteltiin Ilmaisuverstaan hallituksen uudet jäsenet, jotka olivat heti päässeet tositoimiin Speedemeeting-tapahtuman järjestämisessä. Paikalle saapuneet työnantajat esiteltiin myös, vaikkakin osallistujapalautteesta viisastuneena pyrimme tekemään sen vastaisuudessa perinpohjaisemmin. Yhtäkaikki, tunnelma oli jännittynyt, eloisa ja odotusta oli ilmassa.

Silmästä silmään

Paljon silmänräpäystä pidempi ei kohtaamisaika Speedmeetingissä ole. Kullekin näyttelijälle on annettu puolitoista minuuttia aikaa esitellä itsensä työnantajalle. Rajatussa ajassa ehtii ojentamaan CV:nsä ja vaihtamaan tärkeimmät kuulumiset. Enemmistölle paikallaolleista tapahtuma oli uusien suhteiden solmimista, joillekin tietojen päivittämistä ennestään tutuille tuottajille. Työnantajat istuivat omissa pöydissään Teatterimuseon tunnelmallisilla käytävillä, ryhmiin jaetut näyttelijät kiersivät pöydästä pöytään kellon, ja Ilmaisuverstaan uuden puheenjohtajan, Jaana Saarisen kovaäänisten äänimerkkien tahdittamana. Äskenmainittua lainatakseni, iltaan tuli suhtautua, ja siitä selvittäisiin, ”impromeiningillä, toinen toistaan auttaen.”
Tiukkaan rajattu aikataulu teki ilmapiiristä hektisen, mutta toisaalta pakotti keskittymään olennaiseen. Tapaamisajan puolitoistaminuuttinen tarjoaa demokraattisen lähtökohdan itsensämarkkinoimiseen; hyvä puhuja ehtii pärjätä siinä missä ”ei-niin-avoin-henkilökin”, kello on armoton, joutavia ei jorista. Eräs osallistuja kiteytti asian näin: ”Aika on ”rasteilla” liian lyhyt paikoin, taas paikoin sopiva tai kiusallisen pitkä.” Toinen ilmaisi asian näin: ”Vauhti on itse asiassa hyvä – ei kyllä kauheesti ehdi spennata (jännittää).”
Pelin säännöt olivat kaikilla tiedossa ja ihmiset osasivat suhtautua asiaan sen vaatimalla rentoudella. Puolentoista minuutin puheaika oli useimpien mielestä sopiva. ”Ei ehtinyt munaamaan itseään liikaa”, kommentoi tilannetta Juha Lagström, joka oli matkannut tilaisuuteen Vaasasta asti.

Pikakatsaus kasvoihin

Ilolla pistimme merkille, kuinka monta tv- ja elokuva-alan osaajaa oli tällä kertaa saapunut paikalle. Usein kuulee puhuttavan kyseisten alojen edustajien heikosta näyttelijätietämyksestä: kameran takaa ei ehtine teatterikatsomoon. Tuntuu että on erittäin vaikeata saada tuotantoyhtiöitä suhtautumaan ”uuteen” näyttelijään mahdollisena vaihtoehtona. Toisaalta mukana oli iloisia yllätyksiä, kun joku tuon alan edustajista mainitsi nähneensä sinut lavalla: näin niitä käsityksiä murretaan! Mutta kuten sanottu: ”Huomasin häpeäkseni, miten vähän loppujen lopuksi tunnen näyttelijöitä, joten (Speedmeeting-) kokemus oli erittäin positiivinen. Hauskaa, että paikalla oli eri-ikäisiä ihmisiä, myös Helsingin ulkopuolelta” ohjaaja-käsikirjoittaja Heidi Köngäs kuvaili pikatapaamisiaan.
Nordisk Filmin edustajat kertoivat odottaneensa näyttelijöiltä enemmän esittelymateriaalia, esim. showreeliä DVD:llä (!!?), toisaalta Filmonan Minna Sorvoja ei tätä maailmalla vakiintunutta käytäntöä Suomeen vielä kaivannut: ”Koekuvaamme joka tapauksessa potentiaaliset kandidaatit”, Sorvoja kertoi.
Roolituspalvelun edustajille ilta oli hieman työläs, oletettavasti moni aktiivisesti työtä hakeva näyttelijä päivittää heille CV:tään muutenkin ahkerasti, mukana oli heidän mukaansa myös melko paljon ”samoja naamoja” kuin edellisellä kerralla ravintola Pianossa järjestetyssä tapaamisessa.
Teatterityöläiset ovat tietoisempia toisistaan, ohjaajat ja teatterinjohtajat istuvat usein katsomossa, taidelajimme sisällöstä käydään keskusteluja. Speedmeetingissä oli paikalla kaksi kivenkovaa teatteriammattilaista sekä työllistäjää: Helsingin kaupunginteatterin apulaisjohtaja ja Perheteatterin johtaja Kari Rentola, sekä uunituore Lahden kaupunginteatterin johtaja, ohjaaja Maarit Pyökäri. Myös he näkivät tilaisuuden erittäin antoisana. Rentola olisi jaksanut istua karusellissa vielä yhden tunnin lisääkin, hänen mielestään tehtävä ”ei ollut ollenkaan niin rankka kuin esimerkiksi jossain valintaraadissa oleminen.”
Useimman tuottajan mielestä Speedmeetingin kaltaisia tapahtumia voisi olla ainakin pari kertaa vuodessa, edellyttäen tietysti, että työhöntarjoutujat vaihtuvat. Kuten eräässä palautteessa luki: ”Todella mielenkiintoista. Tästä on tulevaan hyötyä (todella!). Vaikutukset eivät tule nopeasti, mutta henkilöt jää paremmin mieleen kuin kuva.”

Uudet tuulet museossa

Teatterimuseossa näyttelytilan hämyisät käytävät tarjosivat mahdollisuuden tuottajatapaamisiin jotka aikataulusta huolimatta tuntuivat henkilökohtaisilta ja intensiivisiltä. Tämän päivän työtilanne heijastui suomalaiseen teatterihistoriaan, kun legendaariset näyttelijät tuijottelivat seinille ripustetuista valokuvista innokkaita työnhakijöita.
Tilaisuuden järjestäjälle, Ilmaisuverstaan hallitukselle, ilta oli toki työläs, sillä Teatterimuseolla ei ollut muuta henkilökuntaa kuin me itse. Teatterimuseon Meri Eerolalta Speedmeeting-tapahtuma sai kiitosta, museon kommentit kiteytti Nina Jääskeläinen: ”Sekä järjestäjätaho että osallistujat osoittivat että tämän päivän näyttelijät ovat fiksua, pätevää ja nöyrää väkeä, joille mikään ei ole mahdotonta”.
Teatterimuseo toimi Speedmeeting-paikkana oivallisesti. Juha-Pekka Mikkola sanoi näyttelijäpalautteessaan museon olleen ”sopivan juhlallinen, mutta kuitenkin rento. Odottelutilan pöydättömyys pakotti ihmisiä liikkumaan ja juttelemaan enemmän, toisin kuin perinteisessä ravintolamiljöössä.” Käytävältä kuuluikin pitkin iltaa rento puheensorina ja iloisten jälleennäkemisten huudahdukset.

Rakkaat kollegat ja Spedemeeting

Kuten sanottua, speedmeeting tarjoaa oivallisen foorumin tavata myös omaa ammattikuntaansa. Illan aikana muodostuu herkästi pienimuotoisia kurssitapaamisia, työtilannetta päivitetään myös kaverille. Heille jotka etsivät työtä tietoisuus siitä että joku muukin on ahdistavassa työllisyystilanteessa on myös plussaa: Tilaisuus antaa konkreettisen näyn siitä, ettei kamppailua ”tuulimyllyjä vastaan” käy täysin yksin. Kun tuntemuksia voi jakaa kollegan kanssa, myös kynnys ottaa yhteyttä työnantajiin alenee.
Illan aikana syntyi syvällisiä keskusteluja työllisyydestä ja työtilanteista, kaverit kannustivat toistaan. Freelancerit ja taloihin työllistetyt pystyivät jakamaan näkemyksiään. Itse kutsuisin tätä Speedmeetingin loistavaa reunailmiötä sanalla Spedemeeting. Illan tarjoama jännitys ja epävarmuus kirvoittaa kielenkannat. Kuten arvata saattaa, keskustelut eivät olleet ohi tilaisuuden päättyessä, vaan osa jatkoi iltaa läheiseen ravintolaan, johon muutama tuottajakin uskaltautui mukaan.
Tapahtuman yleinen tunnelma sai paljon kiitosta osallistujiltaan. Iltaa kehuttiin rennoksi, kaikista ennakkopeloista huolimatta. ”Järkkärit olivat kauniita, rento ja välitön tilaisuus, ihmiset kohtaavat toisensa. Ei turhia skagailuja. Hyvä ilmapiiri.” Tapahtuman tunnelmaa, juontajia, ja ruokaa kiiteltiin poikkeuksetta.
Ja lopuksi, rakkaat kollegat, tiedoksenne ja kannustukseksenne teille kaikille maailman toiseksi vanhimman ammatin harjoittajille erään paikalla olleen tuottajan sana illan kulusta: ”Tämän otannan perusteella suomalaiset näyttelijät osaavat luontevasti esitellä ja myydä itseään. Kaikki olivat ymmärtäneet leikin hengen.”
- Ehkä vaikea ei sittenkään ole mahdotonta, eikä mahdoton vaikeaa.

Raportteri: Suvi-Sini Peltola
Reportterit: Juha-Pekka Mikkola & Suvi-Sini Peltola,
haastattelut Juha-Pekka Mikkola